Pararatsastuksesta käytettiin aikaisemmin termiä vammaisratsastus. Käsitteet elävät yhteiskunnan muuttuessa. Kun puhutaan erityisryhmien tai erityistä tukea tarvitsevien ratsastuksesta, on kyseessä myös sama asia eli pararatsastus. Erityistä tukea tarvitseva henkilö on sellainen, jolla on erityisiä haasteita pärjätä arjessa tai harrastuksissa esimerkiksi vamman tai sairauden vuoksi. Tuen tarpeen voi aiheuttaa muukin kuin fyysinen vamma, mm. mielenterveyden ongelmat tai neuropsykiatriset oireet.
Pararatsastuksessa voidaan käyttää apuvälineitä ja avustajia, jotka mahdollistavat toimintarajoitteisten harrastamisen. Tavoitteena on fyysisen kunnon ylläpitäminen tai parantaminen. Pararatsastuksen tuomaa henkistä hyvinvointia ei tule unohtaa.
Pararatsastusta voi harrastaa esimerkiksi sopivissa ratsastuskouluissa, joita voi etsiä SRL:n ylläpitämästä tallihakurista osoitteessa https://www.ratsastus.fi/tallihaku/
Joillain talleilla on koulutettuja pararatsastuksen ohjaajia. Ratsastus toteutuu pienissä ryhmissä tai yksityistunteina.
Pararatsastuksessakin voi kilpailla
Pararatsastuksessa voi kilpailla aina Paralympialaisiin saakka. Lajina on parakouluratsastus. Meillä Suomessa parakouluratsastusluokkia järjestetään seura-, alue- ja kansallisella tasolla. Paravaljakkoajossa ja soveltavassa vikellyksessä on jo jokunen kilpailija nähty. Para-askellajiratsastuksessa kilpaileminen saattaa tulla tulevaisuudessa mahdolliseksi. Esteitäkin jotkut pararatsastajat hyppäävät sopivien apuvälineiden kanssa.
Hippos, Paralympiakomitea ja Suomen pararavi- ja ratsastusyhdistys ovat yhteistyössä kokeilleet pararaviponitoimintaa. Ajaen tapahtuva toiminta on hyvä vaihtoehto, jos ratsastaminen ei jostain syystä onnistu. Lisätietoja ja materiaalia löytyy https://www.ratsastus.fi/lajit/pararatsastus/
Tanja ”Ressu” Sellman-Rauhamäki – pararatsastajan tarina
Olen Tanja ”Ressu” Sellman-Rauhamäki, 40 vuotta hevosia harrastanut psykiatrinen sairaanhoitaja, erityisryhmien erä-, luonto- ja kalastusopas sekä sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaaja. Sairastan toissijaisesti etenevää ms-tautia ja jäin eläkkeelle yhdeksän vuotta sitten. Ennen eläköitymistäni pidin ratsastustallia, jonka toimintaa olivat ratsastustunnit ja leirit. Parhaimmillaan hevosia oli 13 kappaletta. Suunnitelmissani oli opiskella ratsastusterapeutiksi, mutta ms-tauti puuttui asiaan. Ratsastusterapian kohteeksi muutuinkin minä itse. Onneksi sopivia terapeutteja oli talli täynnä.
Terapeuttien määrää piti hieman vähentää. Onneksi 15-vuotias tyttäreni ratsastaa myös ja tällä hetkellä meillä on kolme suomenhevosta ja yksi minishetlanninponi. Minulla on töissä viisi kertaa viikossa henkilökohtainen avustaja, joka on myös hevosihmisiä. Avustaja mahdollistaa hevosharrastamiseni. Mieheni joutuu myös luonnollisesti osallistumaan tyttären ja vaimon harrastukseen.
Liikkumisen apuvälineenä käytän sisätiloissa rollaattoria ja ulkona pyörätuolia, jossa on sähköinen etupyörä. Ratsastuksessa käytän paljon apuvälineitä. Ratsaille noustessa tarvitsen rampin ja avustaja auttaa nostamaan jalkani hevosen selän yli. Jalkani on kiinnitetty jalustimeen irtoavalla kumilenkillä ja jalustin on remmillä kiinni satulavyössä. Nämä apuvälineet irtoavat tai katkeavat, jos putoan selästä. Tätä olen testannut useaan kertaan hevosteni kanssa. Tekevälle sattuu. Satulassa käytän geelipäällystettä, joka vaimentaa selkään kohdistuvaa liikettä. Se tuo myös pitoa istuntaan. Käytän 1–2 raippaa heikkojen jalkavoimieni tukena. Olen teettänyt erikoisohjat, joissa on nahkastoppareita, jotta ohjat pysyvät paremmin käsissäni. Kaikkia näitä apuvälineitä minulla on lupa käyttää kilpailuissa.
Minulla on ihanteellinen tilanne, koska käyttämäni hevoset ovat omiani. Ne ovat oppineet olemaan huomioimatta tahattomia apujani, mutta reagoivat herkästi tarkoituksellisiin apuihini. Pararatsu ei saa olla reaktiivinen eikä kovin vaikealiikkeinen. Se pitää totuttaa ramppiin ja apuvälineisiin kuten pyörätuoliin. Pararatsastusta tarjoavilta ratsastuskouluilta löytyy tällaisia hevosia, mutta ideaalisin tilannehan on itse omistaa se kultakimpale. On helpottavaa, kun voi luottaa ratsuunsa ja tunnet sen läpikotaisin ja se tuntee sinut.
Eläkkeelle jäätyäni oli keksittävä jotain mielekästä tekemistä. En ollut aikaisemmin ratsastusurallani kilpaillut, mutta se tuntui jännittävältä uudelta aluevaltaukselta. Ratsastajat luokitellaan kilpailuissa vamman mukaan viiteen eri ryhmään. Ryhmät IV ja V ovat laukkaluokkia. Ryhmät II ja III ratsastavat käyntiä sekä ravia ja ryhmässä I ratsastetaan vain käyntiä. Aloitin kilpailemisen ryhmässä V, mutta sairauteni edetessä olen tullut luokka kerrallaan alaspäin ja nyt ryhmäni on III. Kilpailen suomenhevosillamme aluetason kilpailuissa. Kilpaileminen motivoi valmentautumaan ja parantamaan suorituksia, siinä on helppo asettaa tavoitteita. Tietysti turhaudun välillä, kun suoritustaso heikkenee taudin etenemisen myötä, mutta silti positiivisia puolia ratsastuksesta löytyy niin paljon, että harvoin luovuttaminen edes käy mielessä. Parasta kilpailemisessa on kuitenkin se pararatsastajien yhteisö, johon olen onnekseni päässyt mukaan. Kilpailuissa tsempataan kavereita ja eletään iloissa ja pettymyksissä kaverin mukana. Olen saanut mahtavia uusia ystäviä lajin parissa.
Ratsastus on minulle vähäisen liikuntakyvyn ylläpitoa. Se on vapautta päästä metsään ja järveen, jonne en muuten pääse omin avuin. Hevoset ovat minulle merkittävä osa mielekästä elämänsisältöä. Neurologi on sanonut, etten olisi kävellyt askeltakaan pitkään aikaan, jos en ratsastaisi.
Sekä ammattini että omakohtaisen kokemukseni puolesta olen sitä mieltä, että vaikein vamma tässä lajissa on asennevamma. Kohtaa kaikki erilaiset ihmiset avoimin mielin! Saatat yllättyä positiivisesti.
Wasaborgin tallilla huomioidaan kehitysvammaiset ratsastajat
Wasaborgin tallin Laura Heino kertoo, miten heillä pararatsastus toteutuu:
“Meillä on omat erityisryhmien ratsastustunnit, joissa käy kehitysvammaisia aikuisia ratsastajia. Lisäksi pidämme hevosavusteista toimintaa erityisasiakkaille lapsista aikuisiin. Olen tehnyt aiemman työuran perheyrityksen kehitysvammaisten hoitokodissa ja olen ratsastuksenohjaajakoulutuksen lisäksi hevosavusteisen toiminnan ohjaaja ja lähihoitaja. Tällä hetkellä opiskelen työn ohella Turun ammattikorkeakoulussa toimintaterapeutiksi” kertoo Laura.
“Erityisryhmän ratsastustunnilla harjoitellaan kouluratsastuksen ja maastoilun lisäksi myös asiakkaiden toiveesta pienten esteiden ylitystä. Tunneilla käytettävät hevoset ovat asiallisesti toimivia ja ymmärtävät tehtävänsä. Reippaimmatkin hevoset kulkevat rauhallisesti, vaikka asiakkaalla olisi jäykkyyttä tai taipumusta tuottaa äkillisiä kovia ääniä innostuessaan. Suurta onnistumisen tunnetta asiakkaille tuo, kun harjoittelun jälkeen oppii ohjaamaan hevosta itse käynnissä ja löytää ravissa kevennykseen oikeaa rytmiä”.
Artikkelin pararatsastuksen teksti ja kuvat:
Tanja ”Ressu” Sellman-Rauhamäki
Wasaborgin talli, teksti Laura Heino
